Kiilopäähiihto 2019

Kiilopäähiihdon lähtö tapahtui kaamoksen syleilyssä otsalammpujen valossa. (Kuva Juha Toivonen)

Masterien neljäs ensilumen leiri Kiilopäähiihdon (14.12.2019) yhteydessä !

Aikaisemmista vuosista poiketen vuoden 2019 Kiilopäähiihto hiihdettiin vasta joulukuussa. Syy tähän oli kaiketi se, että edellisenä vuonna marraskuun lopussa ei Kiilopään-Saariselän seudulla ollut luononlunta lainkaan. Tykitettyä paanaa oli vain muutama kilometri. Perinteinen retkihiihtokin suoritettiin tuolloin vaeltaen jalan  Kiilopääntunturin rinteillä.

Tänä vuonna lunta oli runsaasti ja ladut loistokunnossa. Pakkanenkaan ei päässyt puremaan Kiilopäähiihdon aikana. Varsinainen Kiilopäähiihto ja retkihiihto päästiin kaamoksen sisällä lykkimään parin kolmen asteen pikkupakkasessa.

Leiriaikaan mahtui vain yksi tuulinen pakkaspäivä. Muulloin oli hiihtäjän hyvä hiihdellä, sillä latuverkkoa riitti.

 

Hannun ja Eeron varaaman mökin edessä suksilla Teuvo Valve ja jalan Juha Toivonen (Kuva Touko Tuominen
Mökin "asukkaita" salissa televisiota katsomassa, Teuvo Valve (vas), Eero Leppänen, Kari Jylhä, Touko Tuominen, Jorma Kankaanpää, Airi Suni, JP Roos ja Liisa Tamminen. (Kuva Juha Toivonen)

Mastereilla hieno majoitus !

Masterit Hannu Backman ja Eero Leppänen olivat saaneet vuokratuksi noin 800 metrin päässä Ladun päärakennuksesta olevan Turun kaupungin omistaman 16 hengen hiennon kelomajan yhdeksäksi päiväksi (7.-15.12.). Ja tälle majalle majoittui 12 Masteria ja hiihdon ystävää. Majassa oli edustusmajan tunnelmaa. Oli pesukoneet, iso sauna ja suihkutilat, astioita jos jonkinlaisia, televisioita taisi olla reilut puolenkymmentä. Suurin puute oli saunan kokoon nähden liian pieni kuias. Kiukaan pienuuden takia saunan lämpiäminen kesti tolkuttoman kauan - hiihtäjille toki niin tärkeä lenkkisauna onnistui, kun pani saunan päälle jo lenkille lähtiessä.

Hiihtokilometrejä tuli monelle kahdesta sadasta kolmeen sataan kilometriin.

Kiitokset Eero Leppäselle ja Hannu Backmannille!

Yhdistystapaaminenen perjantaina 13.12.

Yhdistystapaamiseen  Ladun päärakennuksen Kammi-salissa osallistuivat kuten viereisestä kuvasta selviää Touko Tuominen (vas), JP Roos, Kari Kilpinen, Esko Kapainen, Kari Tamminen, Kari Jylhä, Teuvo Valve, Marjatta Lehtonen, Asta Hilska ja kuvan ottanut Juha Toivonen. 

Keskustelua johdatteli hallituksen jäsen JP Roos.

Palaverissa keskusteltiin mm. seuraavan, siis vuoden 2021 Masterien yhteismatkan kohteesta. Tämän kokouksen osallistujista noin puolet on lähdössä tämän vuoden matkalle helmi-maaliskuun vaihteessa Venäjän WL-hiihtoon Deminoon. Edelleen toivottiin runsasta osanottoa 21.2. Lahdessa pidettävään vuosikokoukseen, jossa valitaan taasen hallitus johtamaan yhdistyksen toimintaa.

 

 

Kyllä sitä selfie pitää ottaa tuumii Esko Kaipainen, vieressä Teuvo Valve. (Kuva Juha Toivonen)
Asta Hilska (oik) ja Marjatta Lehtonen seuraavat tarkkaavaisesti kokousta. (Kuva Juha Toivonen)

Kiilopäähiihto

Kiilopäähiihtoon pääosa Mastereista osallistui hiihtämällä kuntosarjassa 40 kilometriä. Parhaiden menestyivät: 

11. Kari Tamminen, 13. Eero Leppänen, 14 Airi Suni ja 18. JP Roos.

Toinen puoli osallistui ns. retkihiihtoon hiihtämällä joko 20 tai 30 kilometriä, jonka primus maisterina ja savolaisena kokkina toimi Hannu Backman.

Lisätietoa tuloksista ja Kiilopäähiihdosta: https://www.kiilopaa.fi/kiilopaahiihto/etusivu.html

 

Retkihiihdon lähdössä aamuhämärissa Teuvo Valve (vas), Marjatta Lehtonen ja Touko Tuominen. (Kuva Juha Toivonen)
Retkihiihdon muonittaja savolainen lörtsykokki Hannu Backman. (Kuva Juha Toivonen)

**********************************************************************************

Kiilopäähiihdon ilmoittautumismaksu nyt erikoishintaan. Katso alla oleva mainos!!!

 

Hiihtoviikon  tai Kiilopäähiihdon aikana saatat kenties tavata "lahtelaisturkkilaisen" kokkimestarin, Masteri Hannu Backmanin. Kuva vuoden 2017 retkihiihdon lenkiltä. (Kuva Touko Tuominen)

Masterien ensilumen leiri 14.12.2019 hiihdettävän Kiilopäähiihdon 2019 ympärillä.

SUOMEN LATU KIILOPÄÄ MAJOITUSTARJOUKSET:

Hotellipaketti pe-la 2vrk:

Majoitus Hotelli Niilanpäässä 76 €/hlö/ 2 yötä, jaetussa kahden hengen huoneessa, kun majoittujia on kaksi. Hinta sis. aamiaiset, iltasaunan. Lisäyöt 35 €/hlö/yö.

Majoitus hotelli Niilanpäässä 135 €/2 yötä, yhden hengen huoneessa. Hinta sis. aamiaiset, iltasaunan. Lisäyöt 65 €/hlö/yö.

Mökkipaketti min. 3 yötä:

Lapin mökki 2-4 henkilölle

30m2/mökki: yksi huone, jossa kaksi kerrossänkyä (alapeti 120x200, yläpeti 80x200), keittonurkkaus (astiat, mikroaaltouuni, 2xsähkölevy, jääkaappi, kahvinkeitin), pöytä & tuolit, tv, sekä vaatekaapit. Mökissä on lisäksi sauna/suihku, wc ja vaatteiden kuivauskaappi. Sähkölämmitys. Mökit sijaitsevat n. 50 metrin päässä Suomen Latu Kiilopään päärakennuksesta. Kaikki mökit ovat savuttomia, mökkeihin voi ottaa lemmikin.

Hinta 290e/mökki/3 yötä, sisältää liinavaatteet + pyyhkeet sekä lähtösiivouksen. Lisäyö 90 €/yö.

Hirsimökki 2-4 henkilölle

44m2/mökki: makuuhuone kahdelle, takkatupakeittiö (levitettävä vuodesohva), tv, kahvinkeitin, sähköliesi, mikroaaltouuni, jääkaappi, takka, sauna/suihku, wc. Mökeissä on lisäksi vaatteiden kuivauskaappi, pieni ulkovarasto (kylmä) ja autonlämmityspistoke. Kaikki mökit ovat savuttomia, mökkeihin ei voi ottaa lemmikkieläimiä.

Hinta 320 e/mökki/3 yötä sisältää liinavaatteet, pyyhkeet, korillisen takkapuita sekä lähtösiivouksen. Lisäyö 100€/yö.

Majoitusvarauksia kannattaa tehdä jo nyt: 

Soita numeroon +358 16 6700 700 tai lähetä sähköposti osoitteeseen: kiilopaa@suomenlatu.fi ja kerro, että olet Masteri ja haluat majoitusvarauksen Kiilopäähiihdon yhteyteen.

Suomen Latu Kiilopää/Fell Centre Kiilopää
Kiilopääntie 620 
FI-99830  Saariselkä

Lisää hiihdosta ja ilmoittumistiedot, klikkaa linkkiä:

https://www.kiilopaa.fi/kiilopaahiihto/etusivu.html

*********************************************************************************