Suomalaiset Masterit 2015 ja 2014

Veli Rautiainen tuli voidaan sanoa hiipien, mutta kuitenkin kertarysäyksellä Master-titteleiden Suomen ykköseksi. Taustalla seisoo 2xMasteri Ilmari Ojanen. Kuva Lavazeloppetista vuodelta 2013. (Kuva Juha Toivonen)
Risto Kemiläinen ja uudet salaiset aseet, eivät jaksaneet järeydestään huolimatta pitää häntä Suomen ykkösenä. Tälle kaudelle kerrotaan Riston vaihtaneen ruudin pari kertaluokkaa kovemmaksi. (Kuva Matti Korpela)
Teuvo Valve ja hänen metallin lujat harjoituskaverinsa, jotka ovat nostaneet Teuvon Riston haastajaksi ja Einar Larssonin kanssa jaetulle kolmossijalle. (Kuva Matti Korpela)

SUOMALAISET MULTIMASTERIT VUONNA 2015

Veli Rautiainen nousi Worldloppetin virallisessa lokakuun 2015 tilastossa Suomen ykköseksi kymmenellä Master-tittelillä. Veli leimautti kerralla WL:n pääkonttorissa Cavalesessä viisi (5) passia.  Risto Kemiläinen, joka vuonna 2014 nousi Master-titteleiden määrässä Suomen ykköseksi jatkaa nyt hyvänä kakkosena. Riston kannassa hengittää Teuvo Valve, joka vuonna 2015 otti lisää yhden tittelin. Teuvon kanssa kuudessa Master-arvossa oleva Einar Larsson ei vuonna 2015 kasvattatunut titteleidensä määrää.

(Sinisellä olevaan nimeä klikkaamalla pääsee lähteenä olevan Worldloppet sivun nimen tietoihin ja WL:n kotisivuille klinkistä,joka on alla -  jos nimi on mustalla tarkoittaa se, että digitaalisia hiihtotietoja ei ole saatassa - eli suunnilleen sitä, että hiihdot tai osa hiihdoista on hiihdetty ennen "nettiaikaa")   http://www.worldloppet.com

10 x MRAUTIAINEN VELI 2 x MROOS J P
7 x MKEMILÄINEN RISTO 2 x MNEUVONEN RAIJA
6 x MLARSSON EINAR 2 x MKORHONEN TOIVO
6 x MVALVE TEUVO 2 x MNISULA TARMO
5 x MLEPPÄNEN EERO 2 x MPORRI VELI
5 x MRAHIKKALA MARKKU 2 x MSUNDKVIST INGVALD
4 x MSIEVÄNEN ASKO 2 x MJÄRVINEN KAUKO
4 x MHILSKA ASTA 2 x MTERVALA ESKO
4 x MHAGNÄS LARS WILLIAM 2 x MLEHTINEN JARMO
4 x MTOIVONEN JUHA 2 x MVANHANEN MATTI
3 x MHENTTONEN RAIMO 2 x MLUUKKONEN JAAKKO
3 x MSNICKARS GUSTAV 2 x MSUVANTO TIMO ERKKI
3 x MKILPINEN KARI 2 x MOJANEN ILMARI
3 x MTIKKANEN ERKKI 2 x MANDERSSON BJARNE
3 x MKAUHANEN RAIMO ILMARI 2 x MSAIKKONEN TOIVO
3 x MRAJASAARI MATTI 2 x MSIMBERG PETER
3 x MVALYGIN ANDREI 2 x MEDMAN LARS
2 x M KAINULAINEN PEKKA 2 x MLEHTONEN MARJATTA
2 x M RAITIMO MARKKU 2 x MSLOTTE CLAS-EIRIK
2 x MMONTONEN PENTTI 2 x MVALKONEN RAIMO
2 x M HOLKERI TAUNO 2 x MBYGGNINGSBACKA BO-GÖRAN
2 x MSYVÄRANTA JOUNI 2 x MSALISMA SEPPO JOHANNES
2 x MUUSITALO KAARLO 2 x MSUNI AIRI
2 x MSAMPELA KARI 2 x MOINASKALLIO ERKKI
2 x MJÄRVISALO ERKKI 2 x MWICHT TOM RENE WILHELM
2 x MNIEMELÄ JOUKO 2 x MJYLHÄ KARI
2 x MVUORINEN SEPPO    
2 x MKOLEHMAINEN HEINO    


 

 

Tässä suomalaiset hiihtäjät, jotka on hiihtokauden 2015 loppuun mennessä ovat saavuttaneet Master-arvon.

92 VIERTOLA JORMA 943 KALLIONIEMI HEIKKI2578»EERONHEIMO MATTI
95 VIERTOLA RAIJA 946 PENSAMO PAAVO2602»MÄKIJÄRVI JARI
150 WALLENIUS PENTTI 947 HUUSKO ANTERO2680»KÄHKÖLÄ ERKKI
194 HAKULINEN TIMO 948 MÄKELÄ EINO2690»BJÖRKLUND TOROLF
241 SAUVALA TOIVO 950 SANDLER HENRIK2693»MUSIKKA ARVO
257 IMMONEN JUHANI 954 TAVAILA KARI2732»MALMSTRÖM MÅRTEN
260 HOLOPAINEN KEIJO 1012 TOIVONEN RAIMO2734»ANDERSSON PETER
272 JOKINEN VÄINÖ 1025 NIKUS TORBJOERN2760»PIRHONEN ULLA
273 BISKOP RUBEN 1051 KUUSIRANTA PAULI2778»PELTONEN MATTI
279 MÄKELÄ MAURI 1052 SAJOMAA MATTI2783»HUOTARI MATTI
280 HARJU JUHANI 1057 SAIKKO OLLI2825»RÄSÄNEN ERKKI
282 SANDSTRÖM OLLE 1109 HANNULA MARKKU2883»MONONEN HEIKKI
339 VIRTANEN OSSI 1134 LAAKSO LAURI2896»PULKKANEN PIA
350 KUUSELA MATTI 1167 JOKELA RAUNO NIKOLAS2904»HYNNINEN PEKKA JUHANI
363 WEMAN LEIF 1168 KORHONEN SINIKKA2910»HAAVISTO KEIJO
383 JUKKOLA PAAVO 1169 HILTUNEN PEKKA2922»SIPOLA TAUNO MATIAS
384 PERANDER REINO 1170 GÄDDTRÄSK KAUKO2950»STENBERG ISMO
403 KOSKINEN RISTO 1260 NIINIMÄKI LASSE2952»SOMMARBERG JARI
411 VALASJÄRVI KAARLO 1296 MATILAINEN URPO2961»BRÄNNKÄRR JAN
435 JOKINEN ERKKI 1316 MULTALA MAURI2980»HAMBERG KRISTER
437 NIEMI TONY 1321 PELLI BENNERT ULLA2989»ANTTONEN PEKKA
453 KÄRKÄS JUHANI1346»ÄIMÄ HARRI3013*»KESKI-HONKOLA KAIJA
454 HÄRKÖNEN LASSE1417»KIVILINNA VELI-ANTTI3014»KESKI-HONKOLA PERTTI
455 KOKKO JUSSI1418»RUOTSALAINEN TAPANI3059»PESOLA LEA MARGIT
456 JOHANSSON PERTTI1468»MATTILA MIKKO3114»JÄRVINEN JUHA
488 JÄÄSKELÄINEN OLAVI1503»MUUKKA KEIJO3123»AHLQVIST ERKKI
489 YLINEN HEIKKI1504»TUOMINEN TEUVO3127»ARMINEN MARKKU
493 LAHTINEN ANTTI1519»FINELL ERKKI3128»IMMONEN HANNU
495 KUOSMANEN MARTTI1524»KORIN KAJ3220»SILVAN EIJA
496 TOIVONEN MARJATTA1594»LAANINEN LEENA3293»WITH ESKO
497 TOIVONEN ERKKI1596»LAANINEN KARI3304»ANDERSSON OLE
503 PAJUNEN TAUNO1597»KORHONEN OLAVI3305»BLOMQVIST KAJ
504 TEIR HENRIK1599»JAVANAINEN ARVO3328»ADLER MATTI
557 ENHOLM HENRIK1627»LEMINEN HANNU A.3329»HUHTALA TAPIO
560 JOKINEN TIMO1658»BACKMAN KAI3331»KAPLAS HEIKKI
563 LAUREN HANNU1679»MÄKELÄ ARVO3336»SALOJÄRVI TIMO
646 PORVALI TAUNO1687»LUKKARINEN HEIMO3342»HARJU JUKKA
647 KALLIOINEN PAAVO1689»AALTIO PETRI3355»TUOMINEN TOUKO
652 VIRTANEN MATTI JOH.1732»STENDAHL BJOERN3375»LAAPAS OLLI
678 VILKMAN MATTI1763»SAARINEN ILKKA3376»HYVÖNEN RAIMO
690 LAUREN OLLI1794»VALTONEN AARNI3382»KARENIUS-SALONEN ANNA-MARI
702 VÄINÖLÄ OIVA1805»KUULA JUHA3383»SALONEN JUKKA-PEKKA
728 MATTILA REINO1810»HEMMO ANTTI3392»NOUSIAINEN AARTO
729 KUUSISTO TAUNO1811»RYTI RISTO3509»PAKKANEN ERKKI
747 ERONEN MARTTI1840»OLSSON PEKKA JUHANI3526»TALIKKA AARNE
748 EHRUKAINEN AAPO1841»OLSSON PIRKKO-LISA3557»HAIKONEN TUOMO
749»SAIMOVAARA JUHANI1872»LAVONEN SEPPO3564»KOSONEN TAISTO
750»TIMONEN KAUKO1875»LARS SNORE3567»SNICKARS BERNT
751 TIMONEN KARI1939»PUTKONEN ERKKI3568»BACKMAN GÖRAN
752 LINDEVALL HILKKA1968»NEDERMO BARBRO3572»KIVEKÄS TIMO
753 KUHA KERTTU1992»PUUMALAINEN URPO3573»POHJA KALLE
754 SIHVONEN RISTO2010»PALOMAKI ERKKI3574»LAHNASALO KARI
755 ANDERSSON REINO2016»KAIREMO KALEVI3575»KAUPPINEN KARI
809 LINDHOLM ARNE2020»RANTA MARKETTA3615»VON WEYMARN NIKLAS
810 PUONTI JUHANI2051»KUPELA KALEVI3619»TAMMINEN KARI
811 SKOGSTER ALF2164»SLOTTE ALLAN3627»ESKELINEN LIISA
813 HAKULINEN MARTTI2192»KAURANEN AARNE3628»VUORIO ESA
814 MUKKULA KAUKO2200»JÄRVINEN HANNU3633»PYYKKÖNEN TUULA
815 TOIVONEN ERKKI2222»MÄKINEN REIJO A.3655»KÄRKKÄINEN IRMELI MAARIT
816 HÄMÄLÄINEN MARJA-LIISA2279*»VANHANEN KAARINA3673»IHAMÄKI RISTO
817 KIVISTÖ EERO2286»JOKIPELTO SEPPO3683»ANTILA THOMAS
832 HÄMÄLÄINEN KAARLO2367»ENBERG JUHANI3742»TÖLLINEN JORMA
838 NIKOLA TOIVO MATTI2384»PIIRA REIJO3749»ÖHBLOM KURT
839 UOTILA HANNU2385»LAITINEN ESKO3757»KILPELÄINEN ERKKI
843 MOISIO ESKO2386»VANTAALA JOUNI3760»KOSKINEN ASKO KALEVI
858 SUUNIITTY VEIJO2387»JÄRVENPÄÄ REIVO3763»KARILA ALPO
871»JOHANSSON TAISTO2407»RANTA JOUKO3768»ISOMÄKI MAUNO
876 NURMI ESKO2409»HOFFMAN HARRI HENRIK3777»ALAKUIJALA MARTTI
877 PEKKALA TOMMI2508»OJAMIES PETRI3778»KASALA TERO
901 SALLINEN RAIMO2515»KAUHANEN VEIKKO3791»JÄRVINEN JUKKA-PEKKA
904»LAURILA RISTO2539»WICKHOLM TOM3798»HÄGGBLOM JAN-OLE
920 SAMPAKOSKI SAMPO2540»WICKHOLM GRETA-MARIANNE3803»YRJÖLÄ ULLA
921 AHOLA HANNU2541»WARELIUS DORIS3808»ALAKUIJALA PEKKA
922 HEINONEN SULEVI2542»LAUREN PETER P3831»NUMMELA JORMA
923 JÄRVINEN LEO2545»HULSI KALEVI3836»WIDING MARTTI
926 LEHTINEN ASKO2546»FROM JUHA3838»KAPLAS RIITTA
941 LAHTI INKERI2547»HAASTO KAUKO3883»JOKINEN MIKKO
       3884»SUPPONEN MATTI
       3905»JÄNTTI TIMO
       3940»TORSTILA SAMI
       3943*»RANTANEN PERTTI JUHANI
       3964»HELMINEN ERKKI
       3970»SÄILÄ MIRJA
       3972»LARM RAILI L
       3987»PELTONEN LEENA
       3992»PARVELA KIMMO
       3993»PARVELA ANJA
       4009»SIMONS BRITT-MARIE
       4015»HÄRKÖNEN ANTTI
       4043»MARJAKANGAS HEIKKI
       4066»HANNILA MATTI
       4068»PÖYRY JORMA
       4089»VIITAMÄKI JOUNI
       4107»NIINIMÄKI TIMO
       4120»KASALA MARKKUS JOHANNES
       4125»TERVO VESA
           

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Seitsenkertainen Masteri Risto Kemiläinen Perniöstä. (Kuva Juha Toivonen)
Tässäkö Riston uudet salaiset aseet Master-titteleiden metsästyksessä? Kuva otettu salaa kesätesteistä, jotka pidettiin kesäkuussa Paavo Nurmi-kisojen yhteydessä 2014 Turussa. Autossa näkyvässä ämpärissä uskotaan olevan uutta ylivoimaista tuuppaajille lennon antavaa luistovoidetta?! (Kuva Juha Toivonen)

Suomalaiset Multimasterit 2014

7 x MasterKEMILÄINEN RISTO 2 x MasterKOLEHMAINEN HEINO
6 x MasterLARSSON EINAR 2 x MasterROOS J P
5 x MasterVALVE TEUVO 2 x MasterNEUVONEN RAIJA
5 x MasterLEPPÄNEN EERO 2 x MasterKORHONEN TOIVO
5 x MasterRAHIKKALA MARKKU 2 x MasterNISULA TARMO
5 x MasterRAUTIAINEN VELI 2 x MasterPORRI VELI
4 x MasterSIEVÄNEN ASKO 2 x MasterSUNDKVIST INGVALD
4 x MasterHAGNÄS LARS WILLIAM 2 x MasterJÄRVINEN KAUKO
3 x MasterHENTTONEN RAIMO 2 x MasterTERVALA ESKO
3 x MasterHILSKA ASTA 2 x MasterLEHTINEN JARMO
3 x MasterSNICKARS GUSTAV 2 x MasterVANHANEN MATTI
3 x MasterKILPINEN KARI 2 x MasterLUUKKONEN JAAKKO
3 x MasterTIKKANEN ERKKI 2 x MasterSUVANTO TIMO ERKKI
3 x MasterKAUHANEN RAIMO ILMARI 2 x MasterOJANEN ILMARI
3 x MasterVALYGIN ANDREI 2 x MasterRAJASAARI MATTI
3 x MasterTOIVONEN JUHA 2 x MasterANDERSSON BJARNE
2 x Master KAINULAINEN PEKKA 2 x MasterSAIKKONEN TOIVO
2 x Master RAITIMO MARKKU 2 x MasterSIMBERG PETER
2 x MasterMONTONEN PENTTI 2 x MasterEDMAN LARS
2 x Master HOLKERI TAUNO 2 x MasterLEHTONEN MARJATTA
2 x MasterSYVÄRANTA JOUNI 2 x MasterSLOTTE CLAS-EIRIK
2 x MasterUUSITALO KAARLO 2 x MasterVALKONEN RAIMO
2 x MasterSAMPELA KARI 2 x MasterBYGGNINGSBACKA BO-GÖRAN
2 x MasterJÄRVISALO ERKKI 2 x MasterSALISMA SEPPO JOHANNES
2 x MasterNIEMELÄ JOUKO 2 x MasterSUNI AIRI
2 x MasterVUORINEN SEPPO 2 x MasterOINASKALLIO ERKKI
    2 x MasterWICHT TOM RENE WILHELM

 

Tiedot on siirretty Worldloppetin kotisivuilta - jos nimi on alleviivattu, niin pääsee nimeä klikkaamalla katsomaan WL:n kotisivuilta hiihdetyt hiihdot. Sitä en tiedä, miksi kaikkien nimien osalta ne eivät ole kopioituneet alleviivattuina. Syy saattaa olla siinä, että alleviivaamattomien henkilöiden Master-arvot on saavutettu ennen ATK-aikaa???

Tässä suomalaiset hiihtäjät, jotka ovat vuoteen 2014 mennessä saavuttaneet Master-arvon. Numero edessä viittaa Worldloppet passin numeroon.

92 VIERTOLA JORMA 943 KALLIONIEMI HEIKKI2602MÄKIJÄRVI JARI
95 VIERTOLA RAIJA 946 PENSAMO PAAVO2680KÄHKÖLÄ ERKKI
150 WALLENIUS PENTTI 947 HUUSKO ANTERO2690BJÖRKLUND TOROLF
194 HAKULINEN TIMO 948 MÄKELÄ EINO2693MUSIKKA ARVO
241 SAUVALA TOIVO 950 SANDLER HENRIK2732MALMSTRÖM MÅRTEN
257 IMMONEN JUHANI 954 TAVAILA KARI2734ANDERSSON PETER
260 HOLOPAINEN KEIJO 1012 TOIVONEN RAIMO2760PIRHONEN ULLA
272 JOKINEN VÄINÖ 1025 NIKUS TORBJOERN2778PELTONEN MATTI
273 BISKOP RUBEN 1051 KUUSIRANTA PAULI2783HUOTARI MATTI
279 MÄKELÄ MAURI 1052 SAJOMAA MATTI2825RÄSÄNEN ERKKI
280 HARJU JUHANI 1057 SAIKKO OLLI2883MONONEN HEIKKI
282 SANDSTRÖM OLLE 1109 HANNULA MARKKU2896PULKKANEN PIA
339 VIRTANEN OSSI 1134 LAAKSO LAURI2904HYNNINEN PEKKA JUHANI
350 KUUSELA MATTI 1167 JOKELA RAUNO NIKOLAS2910HAAVISTO KEIJO
363 WEMAN LEIF 1168 KORHONEN SINIKKA2922SIPOLA TAUNO MATIAS
383 JUKKOLA PAAVO 1169 HILTUNEN PEKKA2950STENBERG ISMO
384 PERANDER REINO 1170 GÄDDTRÄSK KAUKO2952SOMMARBERG JARI
403 KOSKINEN RISTO 1260 NIINIMÄKI LASSE2961BRÄNNKÄRR JAN
411 VALASJÄRVI KAARLO 1296 MATILAINEN URPO2980HAMBERG KRISTER
435 JOKINEN ERKKI 1316 MULTALA MAURI2989ANTTONEN PEKKA
437 NIEMI TONY 1321 PELLI BENNERT ULLA3013KESKI-HONKOLA KAIJA
453 KÄRKÄS JUHANI1346ÄIMÄ HARRI3014KESKI-HONKOLA PERTTI
454 HÄRKÖNEN LASSE1417KIVILINNA VELI-ANTTI3059PESOLA LEA MARGIT
455 KOKKO JUSSI1418RUOTSALAINEN TAPANI3114JÄRVINEN JUHA
456 JOHANSSON PERTTI1468MATTILA MIKKO3123AHLQVIST ERKKI
488 JÄÄSKELÄINEN OLAVI1503MUUKKA KEIJO3127ARMINEN MARKKU
489 YLINEN HEIKKI1504TUOMINEN TEUVO3128IMMONEN HANNU
493 LAHTINEN ANTTI1519FINELL ERKKI3220SILVAN EIJA
495 KUOSMANEN MARTTI1524KORIN KAJ3293WITH ESKO
496 TOIVONEN MARJATTA1594LAANINEN LEENA3304ANDERSSON OLE
497 TOIVONEN ERKKI1596LAANINEN KARI3305BLOMQVIST KAJ
503 PAJUNEN TAUNO1597KORHONEN OLAVI3328ADLER MATTI
504 TEIR HENRIK1599JAVANAINEN ARVO3329HUHTALA TAPIO
557 ENHOLM HENRIK1627LEMINEN HANNU A.3331KAPLAS HEIKKI
560 JOKINEN TIMO1658BACKMAN KAI3336SALOJÄRVI TIMO
563 LAUREN HANNU1679MÄKELÄ ARVO3342HARJU JUKKA
646 PORVALI TAUNO1687LUKKARINEN HEIMO3355TUOMINEN TOUKO
647 KALLIOINEN PAAVO1689AALTIO PETRI3375LAAPAS OLLI
652 VIRTANEN MATTI JOH.1732STENDAHL BJOERN3376HYVÖNEN RAIMO
678 VILKMAN MATTI1763SAARINEN ILKKA3382KARENIUS-SALONEN ANNA-MARI
690 LAUREN OLLI1794VALTONEN AARNI3383SALONEN JUKKA-PEKKA
702 VÄINÖLÄ OIVA1805KUULA JUHA3392NOUSIAINEN AARTO
728 MATTILA REINO1810HEMMO ANTTI3509PAKKANEN ERKKI
729 KUUSISTO TAUNO1811RYTI RISTO3526TALIKKA AARNE
747 ERONEN MARTTI1840OLSSON PEKKA JUHANI3557HAIKONEN TUOMO
748 EHRUKAINEN AAPO1841OLSSON PIRKKO-LISA3564KOSONEN TAISTO
749SAIMOVAARA JUHANI1872LAVONEN SEPPO3567SNICKARS BERNT
750TIMONEN KAUKO1875LARS SNORE3568BACKMAN GÖRAN
751 TIMONEN KARI1939PUTKONEN ERKKI3572KIVEKÄS TIMO
752 LINDEVALL HILKKA1968NEDERMO BARBRO3573POHJA KALLE
753 KUHA KERTTU1992PUUMALAINEN URPO3574LAHNASALO KARI
754 SIHVONEN RISTO2010PALOMAKI ERKKI3575KAUPPINEN KARI
755 ANDERSSON REINO2016KAIREMO KALEVI3615VON WEYMARN NIKLAS
809 LINDHOLM ARNE2020RANTA MARKETTA3619TAMMINEN KARI
810 PUONTI JUHANI2051KUPELA KALEVI3627ESKELINEN LIISA
811 SKOGSTER ALF2164SLOTTE ALLAN3628VUORIO ESA
813 HAKULINEN MARTTI2192KAURANEN AARNE3633PYYKKÖNEN TUULA
814 MUKKULA KAUKO2200JÄRVINEN HANNU3655KÄRKKÄINEN IRMELI MAARIT
815 TOIVONEN ERKKI2222MÄKINEN REIJO A.3673IHAMÄKI RISTO
816 HÄMÄLÄINEN MARJA-LIISA2297VANHANEN KAARINA3683ANTILA THOMAS
817 KIVISTÖ EERO2286JOKIPELTO SEPPO3742TÖLLINEN JORMA
832 HÄMÄLÄINEN KAARLO2367ENBERG JUHANI3749ÖHBLOM KURT
838 NIKOLA TOIVO MATTI2384PIIRA REIJO3757KILPELÄINEN ERKKI
839 UOTILA HANNU2385LAITINEN ESKO3760KOSKINEN ASKO KALEVI
843 MOISIO ESKO2386VANTAALA JOUNI3763KARILA ALPO
858 SUUNIITTY VEIJO2387JÄRVENPÄÄ REIVO3768ISOMÄKI MAUNO
871JOHANSSON TAISTO2407RANTA JOUKO3777ALAKUIJALA MARTTI
876 NURMI ESKO2409HOFFMAN HARRI HENRIK3778KASALA TERO
877 PEKKALA TOMMI2508OJAMIES PETRI3791JÄRVINEN JUKKA-PEKKA
901 SALLINEN RAIMO2515KAUHANEN VEIKKO3798HÄGGBLOM JAN-OLE
904LAURILA RISTO2539WICKHOLM TOM3803YRJÖLÄ ULLA
920 SAMPAKOSKI SAMPO2540WICKHOLM GRETA-MARIANNE3808ALAKUIJALA PEKKA
921 AHOLA HANNU2541WARELIUS DORIS3831NUMMELA JORMA
922 HEINONEN SULEVI2542LAUREN PETER3836WIDING MARTTI
923 JÄRVINEN LEO2545HULSI KALEVI3838KAPLAS RIITTA
926 LEHTINEN ASKO2546FROM JUHA3883JOKINEN MIKKO
941 LAHTI INKERI2547HAASTO KAUKO3884SUPPONEN MATTI
   2578EERONHEIMO MATTI3905JÄNTTI TIMO