Vuoden 2015 arkistoa

Tälle sivustolle on kerätty vuoden 2015 aikana julkistettuja juttuja ja kuvia.

Tuntematon tiedostomuotoJäsenkyselyn tulokset kotisivuille 1.pptx (85 kB)
Jäsenkysely 1/2015 tulokset kokonaisuutena.

Jäsenkyselyn ohjeet (1/2015) JÄSENKYSELY PÄÄTTYNYT

Tämä on Worldloppet Masters Finland ry:n ensimmäinen jäsenkysely. Tämä kysely perustuu yhdistyksemme tämän vuoden toimintasuunnitelmaan, jossa todetaan, että Yhdistyksen nettisivuilla toteutetaan Finlandia-hiihdon jälkeen jäsenkysely, jonka pohjalta kehitetään tulevaa toimintaa.”  Hallitus päätti edellisen lisäksi, että kysely tehdään kirjallisesti niille jäsenille, joilla ei ole sähköpostia ja jotka eivät pääse yhdistyksemme kotisivuille.

Kysymyksissä on aina muutama vaihtoehto, voit valita joko yhden tai useamman mielestäsi sopivan vaihtoehdon.  HUOM ! Vastaa kysymys kerrallaan.

Mukana on myös osio, johon voit kirjoittaa vapaamuotoista palautetta hallitukselle.

Kyselyssä on kolme kysymystä (esim. "Voisin itsekin kirjoittaa tai minulta voi pyytää juttuja kotisivuille.") joiden perässä lukee "Nimi Juhalle sähköpostilla". Eli jos vastaat tähän kysymykseen ruksittamalla, niin on toivomus, että sitten vastaaja lähettää sähköpostin osoitteeseen juha.toivonen@pp8.inet.fi ja kertoo, mitä hän on valmis tekemään/toimittamaan. Eli tämän tiedon toimittamisella on tarkoituksena mahdollistaa yhteydenotto jäseneen ko. asiassa.

Kyselyn vastauksia käsitellään luottamuksellisesti, eikä vastaussivustolta näe vastaajan nimeä, vaan vain kuhunkin kysymykseen annettujen vastausten määrän

Netissä oleva jäsenkysely on on auki 25.5.- 6.6.2015.

Terveisin

Juha Toivonen