Vasaloppet 26.2.-5.3.2017

Vihtiläisten Stafettvasa-joukkue sai mukavaa julkisuutta 11.3. julkaistussa Vihdin Uutisissa.

Vasaloppet viikon (26.2.-5.3.2017) hiihtojen aikana keli vaihteli rännän ja veden sekaisesta vihmasta kirkkaaseen auringon paisteeseen. Kelien vaihtelusta huolimatta ladut olivat poikeuksetta hiihtokunnossa. Luonnon lunta reitillä oli melko vähän. Käytännössä koko 90 kilometrin latu oli rakennettu tykitetylle lumipatjalle, joka suureksi osin selittää lautujen hyvän kunnon olosuhteista riippumatta.

Stafettvasan kuljetukset oli kokonaan uudistettu edellisvuoden kehnon sään aiheuttamien ruuhkien ja vaihdoista myöhästymisten takia. Tämä vuonna yhteiskuljetus ja varusteiden siirto järjestäjien toimesta oli hoidettu vain lähdön ja ensi ensimmäisen vaihdon hiihtäjien osalta.

Kaikkille muiden osuuksien hiihtäjille oli Oxbergin vaihdon läheltä varattu iso parkkipaikka (josta mm. Halvvasa lähti) kuljetusten keskuspaikaksi, josta oli järjestäjien kuljetukset vaihtoihin - eli vaihtoihin pääsi vain järjestäjien busseilla. Vaihtoon tulevan hiihtäjän kuivien vaihtovaatteiden liikuttamisto joukkueet saivat vasta itse. Tämä järjestely toimi kaikesta päätellen hyvin.

Masterien kolmen joukkueen tukikohdaksi muodostui Oxbergissa Eero Kaskelan asuntoauto, jossa kulkivat mukana niin ruuat, juomat, vaihtovaatteet kuin levolle sopivat makuupaikat ja kaikki lämpöisissä tiloissa.

Worldloppet Masters Finlandin 1. joukkue: Risto Kemiläinen (vas), Erkki Kilpeläinen, JP Roos ja Juha Toivonen. Kuvasta puuttuu toisen osuuden hiihtänyt Kari Jyhlä, joka ennätti lähteä toiseen majapaikkaan valmistautumaan Vasaloppetiin. (Kuva Juha Toivonen)
Worldloppet Masters Finlandin 2. joukkue: Helge Snabb (oik), Juhani Mäkinen, Mikko Mannonen, Ilmari Ojanen ja ankkurina hiihtänyt vuonna 1938 syntynyt Terho Behm. (Kuva Juha Toivonen)
Gray Panters of Finlandin joukkue:Kuvassa oikealta Eero Kaskela (koko porukan kuljetuspäällikkö) ja sitten hiihtäjät Sami Vaihia, Esko Kaipiainen, Kalevi Hulsi, Pekka Anttonen ja ankkurina hiihtänyt Seppo Vaihia. (Kuva Juha Toivonen)
Iloisina Halvvasaan tiistaina 28.2. lähtivät vesisateesta huolimatta Seppo Vaihia (oik), Sami Vaihia, Esko Kaipiainen, Pekka Anttonen ja Juha Toivonen. (Kuva Pekka Anttonen)
Tässä Eero Kaskelan (vas) asuntoauton edessä Kalevi Huksi, Seppo Vaihia, Mikko Mannonen ja Erkki Kilpeläinen. (Kuva Pekka Anttonen)
Pekka Anttonen kiittää hiihtojen jälkeen kuljetuspäällikkö Erkki Kaskelaan "kisatukikohdan" kuljettamisesta. ( Kuva Juha Toivonen)