Puheenjohtajan joulutervehdys

Puheenjohtaja Pekka Anttonen ja Pauli Siitonen joulupuun hankinnassa Kaitilan Kuusen joulupuumetsässä Vihdissä torstaina 20.12.2018.

Kaikille Mastereille läheisineen !

 

Vuosi 2018 on päättymässä hiljentymiseen Joulun aikana, mutta hiihtokausi 2018-2019 on oikeastaan vasta alkamassa. Joulun aikaan on kuitenkin hyvä lepuuttaa kehoa ja pitää vaikka pari päivää taukoa laduilta. Tällöin jää aikaa ystäville ja perheelle.

Monia meistä askarruttaa Suomen huippuhiihdon tila ja me kysymme, että onko meillä vain kaksi maailmanluokan hiihtäjää Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen? Missä ovat nuoret, mikä Matti Heikkistä vaivaa? Tämä tilanne harmittaa meitä hiihdon rakastajia. Mutta juuri hiihtoa kohtaan tuntemamme rakkauden takia jaksamme kuitenkin edelleen uskoa, että kyllä Suomen hiihto vielä nousee. Mekin jaksamme jälleen tuleva vuonna nousta Finlandia-hiihdon lähdön ensimmäiset mäet ja tuntea niin kehollista kuin henkistäkin riemua laskiessamme alas tälle kuuluisalle hiihtostadionille.

 

Toivottavasti tapaamme tänä talvena myös muissa hiihtotapahtumissa.

Näillä ajatuksilla haluan toivottaa kaikille Mastereille läheisineen Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa ja hiihtämisen riemua alkavalle Vuodelle 2019.

Pekka Anttonen

Worldloppet Masters Finland ry:n

puheenjohtaja

 

 

*********************************************************************************