Kiilopäähiihto 2018

Kiilonpään pääsisäänkäyntiä koristaa komea jääveistos.(Kuva Juha Toivonen)

KIILOPÄÄHIIHTO  HIIHDETTIIN SAARISELÄN-LAANILAN TYKKILUMELLA !

Neljäs (4) Kiilopäähiihto hiihdettiin lauantaina 24.11. vähäisen lumen takia  Saariselän-Laanilan 5,3 kilometrin tykkiladulla. Hiihto onnistui sadan hiihtäjän voimin hyvin. Mastereita osallistui hiihdettyihin 32 km ja 21 km sarjoihin, kilpasarjaan ja kuntosarajaan, reilut toistakymmentä eli osanottajista oli yli kymmenen prosenttia oli Mastereita.

Hiihtoa edeltävänä yönä satoi lunta reilut kymmen senttiä, joten maa oli ladun ympärilläkin talvinen. Lumisade on sitten jatkunut niin, että nyt riittää lunta luonnon laduillekin.

Tulokset löytyvät viereistä linkkiä:Tulokset - Results 2018

Koskapa Kiilopäällä ei ennen kisa-aamua ollut lunta. Olivat järjestäjät järjestäneet retkihiihdolle myös toisen vaihtoehdon 21 kilometrin kuntohiihdon lisäksi. Tämä oli patikkaretki Kiilopään kauniiseen maastoon, jota nyt aamulla verhosi juuri satanut lumi. Tälle retkelle osallistui 17 "hiihtäjää" kävellen ja nauttien "turkkilaisen" kokin maukkausta kebabeista.

Suksimuseoon tutustumassa: Kaarina Vanhanen (vas), Matti Vanhanen, Teuvo Valve, Asta Hilska, Marjatta Lehtonen, Touko Tuominen ja JP Roos. (Kuva Juha Toivonen)

Kiilopään ensilumen tapahtumien yhteydessä Masterit tutustuivat Matti ja Kaarina Vanhasen johdolla heidän kokoamaansa Saariselän suksimuseoon.

Muina tapahtumia olivat illallinen Kiilopään kammiravintolassa. Peltsi Peltonen puuheenvuorot Peltsin kovasta vuodesta ja siitä miten kannattaa syödä kovien koitosten aikana ja niihin valmistautuessa.

Edelleen Masterit pääsivät katsomaan valokuvaaja Terhi Tuomisen hienoa diaesitystä Lapin luonnon vuodenkierrosta.

Ensilumen leirin Masterohjelman olivat vuosien kokemuksella koonneet Matti Vanhanen ja Tero Kasala.

Yllä olevassa kuvassa patikkaretkellä melkein lumettoman Kiilopään huipulla ke 21.11. Touko Tuominen (vas), Teuvo Valve ja JP Roos. Tällä reissulla tapasimme Liisa Peltolan (os. Veijalainen) ja Tuomo Peltolan elokuvapuuhissa.

Viereisessä kuvassa Masteri Pekka Alakuijala, joka hiihtämänsä 32 km Kiilopäähiihdon jälkeen jäi työskentelemään ja talkoilemaan Kiilopäälle. Tässä Pekka on juuri pystyttänyt hiihtobussin aikaulun, jolla pääsee laskettelemaan Saariselälle ja Kaunispäälle, Kiilopään päärakennuksen eteen. Toinen Kiilopäällä talkoileva ja työskentelevä Masteri on Hannu Backman, joka huolehti mm. patikoiden tehdyn "Kiilopäähiihdon" suunnittelusta ja toteutuksesta. Hän toimi retken mainioa turkkilaisena kebab-kokkina. (Kuvat Juha Toivonen)
Vuoden 2018 Kiilopäähiihdon lähtö Saariselältä. (Kuva Esko Kaipainen)
Teuvo Valve (vas) ja Timo Suvanto tarkkailevat juomapaikalla. (Kuva Esko Kaipiainen)
JP Roos tankkaa kuumaa juotavaa matkan edistyessä. (Kuva Esko Kaipiainen)