Ensilumen leiri Ylläksellä 2015

Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä Ylläksellä. (kuvat Tero Kasala)
Tässä Masterit seuraavat tarkasti mitä huoltospesialisti Teemu Haavisto näyttää suksien huoltotoimenpiteistä. Kuvassa Martti Alakuijala (vas), Leena Peltonen ja Pekka Hynninen.
Tazzariksi kutsutaan tällaistä suksien hiomoakonetta.

MASTEREILLA ONNISTUNUT ENSIMMÄINEN ENSILUMEN LEIRI YLLÄKSELLÄ !

 

 

Mastereiden ensimmäinen ensilumen leiri viikolla 49 sujui Ylläksellä hienojen hiihtokelien ja uusien suksihuoltoneuvojen parissa.

 

Lunta Ylläksellä on yli 40 cm ja kunnostettuja latuja reilut 94 kilometriä.

 

Tälle ensimmäiselle Masterien ensilumen leirille osallistui kymmenkunta Masteria.

 

Leirin primus motor Tero Kasala, yhdistyksemme sihteeri, piti leiriä onnistuneena ja antoisana. Erityskiitoksen Tero antoi Sporttia Ylläksen Teemu Haavistolle, joka kertoi parisen tuntia perusteellisesti Mastereille suksien hioinnasta, huollosta, säilytyksestä ja voitelusta. Paljon tuli uutta asiaa ja käteviä voiteluvinkkejä.

 

Teron mielestä tämä ensimmäinen Masterien ensilumen leiri onnistui niin hyvin, että sitä kannattaa jatkaa ja siitä tehdä perinne.

Katsotaan missä ensi syksynä tavataan ensilumen leirin merkeissä?

Ylläksen ensilumen leiri viikolla 49

•Mastereiden ensilumen leiri pidetään Ylläksellä viikolla 49. Myös puolisot ovat tervetulleita.

•Majoittumisen tarjoaa mm. Ylläsjärven ytimessä Lapland Hotel Saagassa (kylpylähotelli latujen vieressä). Katso tarjous alla.

•Ohjelmassa tekniikkavinkkejä, voiteluopastusta sekä hiihtoa valtakunnan parhailla laduilla.

*** Sporttia Ylläksen Teemu Haavisto antaa tietoja ja vinkkejä suksihuollosta. Teemu on entinen kilpahiihtäjä ja pitää tällä hetkellä huolta mm. Sami Jauhojärven kalustosta.

•Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Tero Kasala  puh. 040-587 9323, sähköposti tero.kasala@valmet.com

*** Ilmoittaudu heti niin pääset varmuudella mukaan !!!

Majoitusvaihtoehdot ja hinnat

Hei Tero!

Olit pyytänyt hiihtoleiriänne varten majoitus ja ruokailuhintoja Lapland Hotel Saagasta Ylläsjärvellä. Tarjoammekin teille hotellimme palveluita seuraavasti.

Aika      viikko 49

Majoitus                               

Hotellihuoneessa sisältäen aamiaisen, päivällisen ja kylpylän allasosaston käytön.

7 vrk 2-hengen huoneessa 609,00 / hlö 7 vrk 1-hengen huoneessa 968,00 / hlö

5 vrk 2-hengen huoneessa 446,00 / hlö 5 vrk 1-hengen huoneessa 700,00 / hlö

1 vrk 2-hengen huoneessa 85,00 / hlö 1 vrk 1-hengen huoneessa 126,00 / hlö

Hotellihuoneessa sisältäen aamiaisen, lounaan, päivällisen ja kylpylän allasosaston käytön.

7 vrk 2-hengen huoneessa 721,00 / hlö 7 vrk 1-hengen huoneessa 1080,00 / hlö

5 vrk 2-hengen huoneessa 526,00 / hlö 5 vrk 1-hengen huoneessa 780,00 / hlö

1 vrk 2-hengen huoneessa 101,00 / hlö 1 vrk 1-hengen huoneessa 142,00/hlö

Lomahuoneistossa, jossa yksi makuuhuone, alkovi, tupakeittiö ja sauna. Makuuhuoneessa kaksi erillistä vuodetta ja makuualkovissa kerrossängyt. Hinta sisältää aamiaisen ja päivällisen.

7 vrk 724,50 / hlö kun huoneistossa majoittuu 2 hlöä lisähenkilöt 259,00 / hlö

5 vrk 547,50 / hlö kun huoneistossa majoittuu 2 hlöä lisähenkilöt 190,00 / hlö

1 vrk 112,50 / hlö kun huoneistossa majoittuu 2 hlöä lisähenkilöt 39,00 / hlö

Lomahuoneistossa, jossa yksi makuuhuone, alkovi, tupakeittiö ja sauna. Makuuhuoneessa kaksi erillistä vuodetta ja makuualkovissa kerrossängyt. Hinta sisältää aamiaisen, lounaan ja päivällisen.

7 vrk 836,50 / hlö kun huoneistossa majoittuu 2 hlöä lisähenkilöt 381,00 / hlö

5 vrk 627,50 / hlö kun huoneistossa majoittuu 2 hlöä lisähenkilöt 270,00 / hlö

1 vrk 128,50 / hlö kun huoneistossa majoittuu 2 hlöä lisähenkilöt 55,00 / hlö

Lomahuoneistossa majoittuville kylpylän allasosaston käyttö erikoishintaan 10,00 / hlö.

Ei majoittuvat                  

Puolihoitopaketti sisältäen päivällisen 25,00 / hlö / vrk Täysihoitopaketti 41,00 / hlö