Erilainen matkakertomus, Marcialonga 2026, Kari Jylhä

Erilainen matkakertomus, Marcialonga 2026, Kari Jylhä

En nyt kerro itse hiihdosta, vaan omatoimimatkailuun liittyvistä jutuista. Kumppanini Kirsin kanssa kehkeytyi kotiin paluun jälkeen keskustelu yksinmatkustamisen ja valmismatkustamisen eduista ja haitoista. Kirsi on innokkaana suunnistajana menossa ensin viikoksi Portugaliin ja sitten toiseksi viikoksi Kyprokselle Anastasian järjestämille matkoille. On kuulemma mukava vain mennä ja tulla porukan mukana, on seuraa ja joku huolehtii aina kaikesta. Lähtökohtaisesti varmaan näin, mutta itse on pakko aina kalkuloida tuota talouspuolta. Katselin tuossa esillä olevan Marcialongan ryhmämatkoja. Elektrofit sama perjantai-maanantaimatka kuin minulla 2200 euroa ja ykkösen huoneessa, kuten minulla, 600 euroa lisää. Norjan PWT noin 1700 euroa ke-ma tai to-ma, Elektrofitin vastuullinen matkanjärjestäjä on samainen PWT. Ja halvin hinta noin 1400 Sporttravel.ee.

Oma kulurakenne oli seuraava, osanottomaksu 104 euroa, lennot 320, sisältäen suksien kuljetuksen, auton kulut 257 (vuokra 25 euroa, polttoaineet 83,50, tietullit 41 ja väkisin myyty tarpeeton vakuutus 108( en jaksanut jatkaa jo pitkään jatkunutta sönkkäämistä vakuutuksesta)). Majoitukset, kaksi yötä Panchiassa 160 euroa ja yksi yö Fernossa, Malpensan kentällä, 49, 50. Panchiassa keskiverto majoitus ja Fernossa iso huippusiisti remontoitu huone ja kylpyhuone. Ruokiin meni 86,74. Yhteensä siis 960 euroa. Matka ilman ruokia vähän  vajaa 900 ja ilman tuota pakkomyytyä vakuutusta vajaa 800. Säästöä tuohon Elektrofitin hintaan yhdenhengen huoneessa lähes 2000 euroa, PWT lähes puoltoista tonnia ja Sporttraveliinkin noin 500 euroa.

Sitten niihin yksin halvalla matkustavan ongelmiin. Heti aluksi pitää tunnustaa, että olen henkilö, joka osaa ottaa stressiä pienistäkin asioista. Halpa auto oli tietysti Shuttlebussin takana eli ensin piti saada vastapuoli puhelimessa ymmärtämään, että tarvitsen kyytiä. Sekin on yleensä selvinnyt lyhyellä ilmoituksella, että odotan määritetyssä paikassa. Ei nyt. Sitten lähes kielitaidoton kaveri alkoi pakkomyymään sitä vakuutusta ja siihen liittyviä asioita. Varmaan toistasataa vuokrausta hoitaneena homma on yksinkertainen, joko otat sen vakuutuksen, jota he myyvät tai käytät omaa tai auton välittäneen firman ”vakuutusta” ja suostut vuokraamon edellyttämään takuusummaan. Yleensä asiasta selviää parilla lauseella, ei nyt. Itsellä on pankkikorttiin liittyvä omavastuut korvaava vakuutus.

Lopulta päästiin matkaan harjoittelemaan tietullien maksamista. Jo kauan sitten opin, että niin kauan menee hyvin, kun et aja telemaksuportille. Autolla ajaminen on tietysti aina melko rasittavaa. Nytkin matkaa oli 350 km suuntaansa. Italiassa on aina muutakin porukkaa liikkeellä. Paluumatkalla sunnuntai iltana edessä oli katkeamaton helminauha perävaloja kolmella kaistalla ja kun katsoit taustapeiliin sama määrä ajovaloja. Vauhtia keskikaistalla 100-120 km/h. Tässä oli lentolippujen osto pettänyt ratkaisevasti. Ostin kahdet liput Milano Malpensalle (Marcialonga ja Engadin). Nyt oli aamulento ja kuukauden päästä iltalento, kun olisi pitänyt olla just päinvastoin.

Lauantaina yritin päästä Panchiasta Cavaleseen hakemaan lähtönumeroa. Taas taistelua ennen kuin sain parista eri äpistä ostettua lipun linjuriin. Piti pitkään taistella, että ymmärsin, että jo aikaisemmin käyttämässäni äpissä oli vanha tilinumero. Ekan kerran pysäkillä, totesin sitä vuoroa ajettavan vain arkipäivinä. Seuraavalla kerralla odotin puol tuntia ennen kuin luovutuin, sitten 45 minuuttia ja kyyti tuli.

Olin olevinaan ostanut linja-auto kuljetuksen lähtöpaikalle. Netissä oli tietysti kaksi eri vaihtoehtoa oston toteuttamiseen ja olin käyttänyt väärää eikä kuljetusta ollut enää mahdollisuus järjestää. Aamulla siis omalla kyydillä lähtöpaikalle, mikä lopulta pelasti minut, mutta se ei kuulu tämän tarinan piiriin.

Sitten em. kovaa ajoa Fernoon. Yritin löytää majoituspaikan ja navihan vei oikeaan paikkaan, keskelle ei mitään. Ei mitään merkkiä mistään majoituspaikasta. Onneksi ymmärsin avata puhelimen ja siellä oli valmiina useita soittoja tuntemattomasta numerosta. Soitin takaisin ja asiat selvisivät, naisääni ilmoitti Igorin tulevan opastamaan minut majoitukseen minuutin kuluessa. Näin kävi ja pääsin tosi hienoon majoitukseen ja palvelu oli erinomaista.

Aamulla pikku taistelun jälkeen pääsin kylän yksisuuntaisten sokkeloista ihmisten ilmoille. Finaali stressi lähestyi. Autossahan ei ollut mitään asiakirjoja autosta tai vuokraamosta enkä lähtiessä ollut kiinnittänyt asiaan suurtakaan huomiota. Netistä löysin jonkun soitteen ja kun se lopulta löytyi, alkoi näkyä myös tuttuja piirteitä. Aikani kierreltyäni pääsin lopulta auton luovutuspisteeseen. Auton luovutus sujui hyvin. Tosin auto oli vuokrattu Surpriceltä, joka on kyllä omien kokemusteni mukaan tarkin autojen syynääjä. Kysymykseen oliko autossa kaikki OK. Totesin, että EI. Näytin eturenkaita. Kulutuspintaa tais juur ja juur olla reilu milli ja totesin renkaiden olevan ainakin Suomessa laittomat. Mukavan oloinen asiakaspalvelija totesi asian ja loihti lausumaan, että vuokrahinnallani ei voi kaikkea vaatia. Lähistöllä olleissa muissakin autoissa rengastus oli samaa tasoa. Pitää myöntää, että oli vähän hankala saada auto parkkipaikalta ulos yli kaksikymmentä senttisestä hiihdon aikana kertyneestä lumivallista. Ensimmäiset 50 km suola-lumipöperössä piti myös ottaa melko varman päälle. Pari viimeistä kuukautta olen harjoitellut ID7 ajoa. Autossa oli vanhakantainen käsijarrukahva, joka sattui olemaan parin suksipussin alla. Olin Cavalesessä poliisin lupaamassa erikoisparkissa eikä lähtö meinannut onnistua. Sain pari poliisia työntämään autoa. Ei siitä meinannut tulla mitään ja ihmettelin perääni juoksevaa poliisia. Olis kuulemma hyvä ottaa käsijarru pois päältä niin takapyörätkin voisi pyöriä.

Oli kyllä monta stressin paikkaa. Stressauksen lisäksi olen omissa oloissani yksin puhelija. SVP tärskähti suustani lukuisia kertoja. Toisaalta olen aina todennut, että ei elämää ilman taistelua. Ei tämä yksin matkustaminen helppoa ole, mutta tuo talous. Kyllä tässä varmaan ennen pitkää joutuu siirtymään ryhmämatkalaiseksi tai lopettamaan kokonaan ja siirtymään Kirsin kanssa suunnistusmatkoille. Ennen harrastin omatoimista ryhmämatkailua. Siinäkin on puolensa, mutta itsellä on ainakin kaksinkertainen stressi kaiken onnistumisesta. Monenlaisia matkoja olen järjestänyt, yleensä ei ole jäänyt edes känsiä kämmeniin ei sillä, että olisin mitään odottanutkaan. Ainoan kerran, automatka Joensuu - Vienan Kemi -Shotsi -Sevastopol-Odessa-Poltava-Kursk-Smolensk-Volokolamsk-Kannaksen Pyhäjärvi, kaverini Ramble, löi mulle konjakki pullon käteen ja totesi ”Kiitos Kari”. Kerran ajoin yhden risteyksen läpi ja jouduttiin ajan parikymppiä ylimääristä. Takapenkiltä kuului kommentti ”näitä kilometrejä en sitten maksa”. Yleensä ei siis edes kahvikuppia.

(Julkaistu 14.3.2026 JT)