Islannin hiihto

Fossavatnsgangan 28. ja 30.4. 2016

Fossavatnsgangan Islannin Isafjördurissa on näitä uusia Worldloppet-hiihtoja, mutta hiihtona se on vanha, hiihdetty ensimmäistä kertaa 1935.  Jos Worldloppet hiihtäjä haluaa kokea jotain tosi erikoista, niin kannattaa lähteä Islantiin (mutta huomaa lopun varoitukset!). Ajankohtakin on erikoinen: päähiihto (50 km klassinen) hiihdetään vappuaattona, jolloin tunturissa on vielä reilusti lunta, vaikka alhaalla Isafjördurissa voikin olla jo aika keväiset olosuhteet. Sen sijaan hiihdon olosuhteet voivat vaihdella auringonpaisteesta vesisateeseen. Tuulesta voi sen sijaan olla melko varma: se puhaltaa joko reippaasti tai tosi kovaa, useammin pohjoisesta. Kannattaa siis olla hyvin suojautunut.

Vuoden 2016 hiihdossa olosuhteet vaihtelivat aivan laidasta laitaan. Torstaina oli 25 kilometrin vapaan tyylin hiihto, lauantaina hiihdettiin kaikki muut vaihtoehdot (5, 12.5, 25 ja 50) perinteisellä tyylillä.  Torstain hiihdossa olosuhteet olivat kohtuulliset: lämpötila nollassa, aurinko paistoi ja tuuli pohjoisesta, mikä tarkoitti että melko suuri osa hiihdosta saatiin hiihtää reippaassa (mutta kylmässä!) myötätuulessa.  Islannissa suomalaista myrskytuulta kutsutaan nimellä “fresh breeze” (yli 10 m sekunnissa). Ja puuskissa oli kyllä paljon kovempi tuuli.

Lauantai-aamuna sää oli melko ikävä. Tuuli vielä kovemmin kuin torstaina ja lisäksi satoi. Lämpötila oli ollut koko yön plussan puolella. Kun hiihdossa ensin noustaan reilusti ylemmäs (5 km yhtämittainen nousu) niin jos sukset pelasivat vielä lähdössä, niin eivät sitten enää ylhäällä. Ja päin vastoin. Siellä oli paljon kuivempaa ja kylmempää ja tuuli työnsi irtolunta latu-uralle (ja paikoin putsasi se kokonaan lumesta niin että hiihdettiin kovalla jääpohjalla). Voitelusuositus oli ollut kahden liisterin sekoitus ja päälle violettia, mikä ei toiminut ollenkaan. Parhaiten toimivat karhennetut zerot joissa pitopohja oli käsitelty tiivistesilikonilla. Myös karvat toimivat melko hyvin, joskin alun liippaladuilla pito ei ollut kummoinen. Sen sijaan ylhäällä tasaisella ja kuivalla lumella ne pitivät hyvin.  Yksi meikäläinen joka oli aikonut hiihtää zeroilla vaihtoi viime tingassa liisterisuksiin ja sai kyllä katua katkerasti. Toinen sanoi että hän päättikin alkaa jo sauvakävelykauden kun käveli suksilla joissa oli paksut lumipaakut alla.

Sääolojen takia hiihto oli typistetty eli helpoin tasainen takamatka oli jätetty kokonaan pois ja sen sijaan jouduttiin kiertämään 25 kilometrin latu kahteen kertaan. Tämä tarkoitti että päästiin kahdesti kiipeämään ensin ladun korkeimpaan kohtaan ja laskemaan sieltä sitten kuutisen kilometriä alas. Kun laskijoita oli paljon ja suurin osa jarrutteli niin latua ei ollut ja ura oli aika pöpperöinen. Toisella kierroksella loppupään hiihtäjiä vähän helpotti kun latukone ajoi ladun uudelleen. Kaiken kaikkiaan voinee sanoa että aika monelle hiihto oli melko rankka kokemus ja jäi varmasti mieleen. Suomalaisittain oli kyllä hienoa että kaksi masteria voitti omat sarjansa: Jukka-Pekka Järvinen ja Ulla Yrjölä. Naisten puolella suomalaisten menestys oli erinomainen Justyna Kowalczykin jälkeen: kolme naista kymmenen parhaan joukossa.

70 vuotiaiden joukossa taas  Antti Niittymäki oli aivan kärjen tuntumassa. Tosin järjestäjillä ylin ikäkategoria oli 66 ja vanhemmat joten oli siellä muutama nuorempi mieskin edellä.

Tällä kertaa  (ennakkovaraus pakollinen!) päästiin porukalla tutustumaan Islannin parhaaseen kalaravintolaan, Tjöruhusidiin joka sijaitsee vanhassa hirsirakennuksessa (aika isoja hirsiä joita enää ei Islannissa näe!) Isafjördurin satamassa. Kalaa oli kaikensorttista ja oli todella hyvää ja tuoretta.

Tämä lisäksi saimme hiihdon jälkeen syödä kalaa kupumme täyteen perinteisessä iltajuhlassa jossa väkeä oli niin paljon kuin urheiluhalliin mahtui. Ruoan jälkeen Ulla Yrjölä ja Kari Kilpinen esiintyivät lauluduona, ja esittivät vastakirjoitetun viisun, joka ehkä saadaan julkaistua mastereiden sivuilla.

Kaiken kaikkiaan siis erittäin tapahtumarikas reissu. Jos arvioin kaikkia tuntemiani Worldloppet reittejä, niin kyllä Fossavatnsgangan on niistä vaativin sekä nousujen että laskujen osalta. Sanoisin siis, että jos ei ole paljon kokemusta laskuista ja muutenkaan ei pidä vauhdikkaasta alamäkihiihdosta niin ei ehkä kannata Islantiin lähteä.  Samoin vähänkin huonolla näkyvyydellä on tosi vaikea erottaa latua, kun kaikki on vain valkoista. Ihmeellisin kokemus oli ettei edes oikein nähnyt ylä- eikä alamäkiä eikä osannut arvioida vauhtiakaan. Kun luulin että vauhti oli jo loppunut ja aloin työnnellä niin yllättäen sauvat vain potkaisivat tyhjää. Ja kun näytti että tässä alamäki vielä jatkuu niin oltiinkin jo jyrkässä ylämäessä.

I’ve been a skier for many many years

I’ve spent all my money on powders and fees

And now I’m in Fossavatn to challenge my skills

in downhill and eating all cakes and the fish

And it is no nay never, no nay never no more

Can I skip this great event, no never no more

(viisu lisätty 12.8.2016)

Toisaalta olin sitten vielä hiihtelemässä sunnuntaina samoilla laduilla kun myrsky oli laantunut, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään. Latu-uralla oli 5-10 senttiä uutta lunta. Skineillä oli siellä ihan mukava körötellä ja alamäissä sai välillä jopa työnnellä. Eli kaikki on kyllä mahdollista, mutta riski hankalille olosuhteille on aika iso! Sunnuntainakin kun tuli ilta niin alkoi sataa ja näkyvyys katosi muutaman minuutin sisällä. Ja kun päivällä oli lämpöä 3-4 astetta niin kyllähän se latu 600 hiihtäjän jälkeen olisi ollut huono mutta liukas. Toisaalta sunnuntaina olisi hiihto voitu suorittaa yhtenä lenkkinä.

Järjestelyt olivat sellaiset kuin melko pienessä hiihdossa voi odottaa. Juotavaa oli kylliksi mutta muut tarjoukset olivat niukkoja (kovaa suklaata, suklaakahvipapuja ja pretzeleitä sekä banaania, muttei kaikkialla). Sen sijaan paikallinen porukka oli erittäin ystävällistä ja avuliasta eikä missään tarvinnut jonottaa. Erityiskiitos hiihdon jälkeisistä kakkutarjoilusta joka kyllä oli aivan uskomaton. Kuulemma koko kaupungin väki leipoo näitä kakkuja..Ja sellaista iltajuhlaa kuin mikä Fossavansganganissa järjestetään on tuskin missään muualla!

Worldloppet Masterien vastaanotto oli myös aivan erinomainen, mutta ajankohta oli pikkuisen ongelmallinen, torstai-ilta ensimmäisen hiihdon jälkeen. Kaikki eivät olleet paikalla ja osa oli vasta toipumassa hiihdon rasituksista. Perjantai-ilta olisi tässä suhteessa ollut parempi vaihtoehto.

Pakko on tässä kertoa että itse olin päättänyt jäädä Isafjorduriin vielä pariksi päiväksi hiihtelemään kun alkoi 2000 kilometrin rajapyykki lähestymään. Sainkin sen kasaan vaikka se vaati joka päivä kovia hiihtoja aika ikävissä olosuhteissa, poikkeuksena sunnuntai jolloin sain hiihtää ihannesäässä. Maanantaina hiihdin sitten viimeiset 23 kilometriä aamulla ja kun tulin hiihtostadionille niin siellä kerättiin juuri pois latukeppejä. 25 kilometrin lenkistä oli jo puolet poistettu. Onneksi ehdin vielä hiihtämään niin pitkälle kuin merkkejä oli (ilman niitä olisi eksynyt aivan välittömästi kun näkyvyys oli melko heikko ja lunta tuprutti). Mutta kun tulin alas stadionille, niin minua odotti yllätys: juuri ajettu 5 kilometrin lenkki jota sitten kiertelin muutaman kerran. Latu oli ajettu ihan vain minua varten, ketään muuta ei paikalla näkynyt!  Eli viimeiset kilometrit sujuivat hienosti, luisto li hyvä ja latu pitävä. Ylhäällä tunturissa ei tietenkään ollut mitään latua, joten eteneminen oli melko hidasta.

Eli kaikille seikkailuhenkisille Fossavatnsgangan on ihan must, mutta jos vähänkin on arkajalka niin ei kyllä kannata lähteä pitkälle matkalle ja todeta että tämä alamäki ei olekaan minua varten. Tai voi asian ilmaista näinkin: kaiken muun takia kannattaa Fossavatnsganhganiin ehdottomasti tulla, paitsi ehkä hiihdon!

J P  Roos

Lisää Islannin hiihdoista ja tuloksista hiihdon kotisivuilta, klikkaa alla olevaa linkkiä:

http://www.fossavatn.com/en