KESKUSTELUPALSTA

« aihelistaan

Toisenlainen Vasaloppet


  • nimimerkki

    Kari Jylhä

    28.2.2018 klo 14:28
    Jo viime talvena päätin kokeilla uutta Vasaloppet konseptia, majoitus Säleniin ja molemmat öppetit. Varasin heti majoituksen Sälenistä, kolmen hengen huoneen epämääräisillä vuodejärjestelyillä. Syksyn edetessä tein taloudellisuuslaskelmia ja päädyin laivamatkan sijaan lentomatkaan.

    Lauantaina lensin sitten Arlandaan ja ajoin sieltä vuokra-autolla Säleniin, Moran kautta, mikä kyllä oli ihan turhaa ja vei ruuhkineen aikaa. Olin varannut ja maksenut etukäteen kuljetukset Sälenistä lähtöpaikalle (6 km) ja sitten Morasta Säleniin hiihdon jälkeen. Kuljetukset lähtöön lähtivät klo 5.30. Majoituksesta viiden minuutin kävely kuljetuksen lähtöpaikalle. Sunnuntaina ajattelin, että öppet spåret otetaan vähän rennommin, mutta eikö mitä. Kun noin klo 5.40 saavuin lähtöalueelle, lähtöalueella oli jo tuhansia suksia varaamassa lähtöpaikkaa. Todettuani sen, päätin siirtää lähtöäni kello kahdeksaksi. Kahdeksalta matkaan ja esimmäisen nousun sai hiihtää täysin rauhassa. 15 - 45 km välillä oli ruuhkaa ja vapaata latua joutui hakemaan laidasta laitaan. Maalissa loistavat järjestelyt, heti linja-autokuljetus varustepaikalle, sieltä parin minuutin kävely suihkuun ja taas bussilla keskukspaikalle. Mikä tärkeintä kylmä ei yllättänyt. Eka kuljetus Säleniin lähti juur kun tulin jonoon ja suraavaa odotin noin tunnin. Klo 18.30 olin takaisin Sälenissä.

    Maanantaiksi muutin taktiikkaa. Viruin hotellilla yli seitsemään, ajoin lähtöpaikalle ja lähdin liikkeelle kahdeksan jälkeen. Maanantaina vähemmän osanottajia ja pystyin hiihtämään vapaasti koko matkan. No pikku erimielisyys tuloksesta on vielä ilmassa. Järjestäjän mukaan olin lähtenyt klo 7.02, jolloin itse olin vielä hotelilla. Eikähän mulla suksikaan kovin kulje, mutta ei mulla kyllä Småganiin mene 2.09:ää. Sunnuntaina meni 52 minuuttia. Nyt kerkisin ekaan bussiin ja olin klo 18 Sälenissä.

    Kävin toimistolta leimat passeihin toiseen kymmenen ja toiseen kahdeksannen. Ihan samanlaiset leimat kuin aikaisemmistakin päähiihdoista, mutta paljon mielyttävämmin. Hotellilta seitsemän jälkeen liikkeelle eikä ruuhkaa laduilla. Yritin suoraan varata saman hotellin ensi vuodeksikin. Onneksi ei onnistunut. Isäntä tuli kertomaan, että varaaminen on mahdollista vain booking.comin kautta. Vilkaisin sivuja, vapaana oli vielä pari huonetta, mutta hinta oli noussut 270 eurosta 430 euroon. Ylittää kyllä minun kipurajan. EI paha kolmen hengen huoneesta, mutta, kun huoneissa on kapea parisänky ja yksi "lisävuode", niin ei siihen oikein meitä karvasia vanhoja pappoja kolmea mahdu. No varasin vielä lähempää lähtöpaikkaa huoneen kerrossängyllä, 200 euroa/3 vrk. Ylä britsi on vielä vapaa.

    Tiistaina ajoin heti aamusta takaisin Arlandaan ja puoli tuntia myöhässä ollut lento oli Helsingissä klo 16.45.

    Kustannukset: lento 130 euroa, majoitus 270 euroa, auto 150 euroa (olin vähän myöhässä, olis pari viikkoa aikaisemmin saanut 50 euroa halvemmalla), polttoainetta 100 eurolla. Bussimaksut noin 50 euroa. Laivaversiollahan olisi vielä pitänyt viettää kärvistellä kaksi yötä laivalla.

  • nimimerkki

    Kari Jylhä

    28.2.2018 klo 14:33
    Tarkempi kertomus siitä, mitä sunnuntain - 18 ja maantain - 27 asteen pakkanen vaikuttui asiaan naamakirjasivuillani.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Toisenlainen Vasaloppet