Saanan runsaslumiset Juhannushiihdot

28.6.2014

Saanan hiihtostadion vuonna 2014
Saanan hiihtostadion vuonna 2014
Rauha Tikkalan (79V) tyylinäyte
Rauha Tikkalan (79V) tyylinäyte

Helsingin Sanomat kertoo, että tänä vuonna Saanalla oli poikeuksellisen paljon lunta perinteisissä Juhannushiihdoissa.

Kilpisjärven perinteiset juhannushiihdot järjestettiin juhannusaattona poikkeuksellisen hyvissä olosuhteissa. Enontekiön kunnan kylässä, Saana-tunturin pohjoisrinteen hiihtoladulla oli 30–40 senttiä paksu lumikerros. Viime vuoden kisassa lunta oli alle sentin.

"En muista, milloin täällä olisi ollut näin paljon lunta hiihtojen aikaan. Olen sentään ollut mukana järjestämässä kisoja yli 20 vuotta", Antti Honkonen kertoo puhelimitse Kilpisjärveltä.

Juhannushiihto järjestettiin nyt jo 69. kerran. Ensimmäisen kerran Saanalla hiihdettiin kilpaa juhannuksena 1946. Juhannushiihtoperinteen loi tunturiopas Yrjö Metsälä.

"Meille on tärkeintä tarjota ihmisille elämyksiä. Yksistään hiihtopaikalle nouseminen on maisemien ansiosta hieno kokemus", Honkonen kertoo.

Hiihtolatu oli yli 600 metrin korkeudessa. Alun perin järjestäjät suunnittelivat, että hiihtomatkan pituus olisi 250 metriä. Rinteellä tuuli kuitenkin niin voimakkaasti, että järjestäjät lyhensivät matkan 91 metriin.

"Sää suosi meitä tuulesta huolimatta, sillä tänne luvattiin kovia sateita. Pelkäsimme, että rinteelle ei nousisi kuin vain kourallinen osallistujia. Rinteellä paistoikin aurinko", Honkonen kertoo.

Hiihtoon osallistui tänä vuonna 64 henkilöä. Vuonna 2012 osallistujia oli ennätykselliset 90.

Miesten sarjan voitti tänä vuonna kittiläläinen Samuli Ollila. Hän hiihti matkan 17 sekunnissa. Naisten sarjan voitti rovaniemeläinen Anna-Maija Pylväs 26 sekunnin suorituksella.

Vanhin osallistuja oli 79-vuotias Rauha Tikkala. Keravalainen oli hiihtämässä juhannuskisassa edellisen kerran 60 vuotta aiemmin.

"Tikkala hiihti matkan 124 sekunnissa, mutta hän sijoittui hyvin omassa sarjassaan, eli ikinuorissa naisissa", Honkonen sanoo.